Lasten kanssa

juulJesper Juul on tanskalainen perheterapeutti, josta kuulin esimmäisen kerran vuonna 2008.  Ensimmäisenä luin  kirjan ”Viisas lapsesi” ja se herätti ajattelemaan aivan uudella tavalla.  Hän kirjoittaa lapsen itsetunnosta hienosti ja muistuttaa että kunnioittaisimme lapsen integriteettiä alusta lähtien.

Sen jälkeen sain käsiini toisen teoksen ”Här är jag, vem är du?”, se kertoo vuorovaikutuksesta, kunnioituksesta, läsnäolosta ja rajoista. Loistavaa tekstiä myös tässä kirjassa!

Juulin ajatukset tuulettavat perinteisiä kasvatusoppeja ja kirjoista voi löytää ideaa vuorovaikutustaitojen parantamiseen myös muutkin (kuin perheelliset!).

Muutamia poimintoja lukemastani omin sanoin ja omin ajatuksin höystettynä. Tämä on minun muistilista itselleni:

  • Anna lapselle aikaa, älä runno omia sääntöjäsi lapsen ylitse. Kysy mieluummin hellän halauksen kera: ”No, alkaisitko nyt olla valmis hammaspesulle?” (Tilanteissa joissa valinnan varaa ei juuri ole). Odota 5 min tai enemmän jos tarpeellista.
  • Suru ja pettymys on luonnollista, anna aikaa surulle.
  • Frustraatio on ok. ”Näen että olet turhautunut ja se on ok.” Auta keräämään lattialle lentäneet tavarat. Jos lapsi on turhautunut sinuun, anna joko aikaa yksin – tai ole vierellä läsnä, aseta käsi selälle ja ole hiljaa.
  • Surun/pettymyksen tunteet ovat ok ja me tunnemme kaikki niitä. Älä siis hermostu tai myötähäpeä sellaista.
  • Älä manipuloi lasta, etenkään asioissa jotka täytyy tehdä (nukkumaan meno, hammaspesu). Mieti mikä toimii aikuisella, miten itse haluaisit tulla kohdelluksi.
  • Lapset haluavat tehdä yhteistyötä, älä kyseenalaista rakkauttasi tai heidän riittävyyttään. Lapsi haluaa kontaktin sinuun; hän kestää kielteiset reaktiot ”ei:n”, mutta hän ei kestä sitä että ei saa kontaktia sinuun.
  • Puhu omista tunteistasi, kerro tarpeistasi, miksi tarvitset aikaa levätä, miksi haluat juoda kahvisi rauhassa. Lapsi oppii kommunikoimaan omista tarpeistaan ja tunteistaan. Pyydä mitä tarvitset. Pyytäminen on luonnollista, siitä ei pidä rangaista – olipa pyyntö mikä tahansa. Aseta omat rajasi, näin lapsikin oppii että hän voi asettaa omat rajansa ja muut myös kunnioittavat niitä (jos muistamme vanhempina kunnioittaa lapsen rajoja ja tarpeita).
  • Omien rajojen kertominen on rakkautta. Kaikille ihmisille, ei vain suhteessa lapsiin.

Jesper Juul on onnistunut kirjoittamaan lapsen kasvatuksesta kokonaisvaltaisesti, huomioiden koko perheen vuorovaikutustyylin, aikuisen ja lapsen tarpeen tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi.

Harmillista vain, että vain yksi Jesper Juulin kirjoittamista teoksista on käännetty tähän mennessä suomeksi (Viisas Lapsesi). Toivoisin, että tämän tyyppinen kasvatusajattelu ja vuorovaikutustapa leviäisi laajemmalle. Heräisimme ajattelemaan tällä tavalla lapsista ja muista kanssaihmisistä.

Löysin vieläpä mielenkiintoisen ruotsalaisen blogin/luennoitsijan, psykologin – joka työskentelee aikuisten ja lasten vuorovaikutuksen parantamiseksi. Petra Kantzlindgren. Hän ammentaa Jesper Juulin opetuksista sekä NVC:stä. Aivan upeaa työtä! Toivottavasti saamme joskus mahdollisuuden kutsua Petran tai Jesperin Suomeen puhumaan/luennoimaan.

http://petrakrantzlindgren.se/

Alla vielä lista Jesper Juulin kirjoista, jotka ovat tällä hetkellä ainakin pääkaupunkiseudun kirjastoissa saatavilla.

  • 2013: Aggression : ett nytt och farligt tabu / Jesper Juul ; översättning: Ulrika Junker Miranda Juul, Jesper Stockholm : Wahlström & Widstrand, 2013
  • 2011: Ge plats för familjen : utveckla dina viktigaste relationer / Jesper Juul & Monica Øien ; [översättning: Thomas Andersson] Juul, Jesper Stockholm : Norstedt, 2011
  • 2010: Bonusföräldrar : möjligheter och fallgropar / Jesper Juul ; översättning: Mia Ruthman Juul, Jesper [Stockholm] : Bonnier Fakta, 2010
  • 2010: Din kompetenta familj / Jesper Juul ; översättning Olle Larkander och Gun Zetterström Juul, Jesper [Stockholm] : Månpocket, 2010
  • 2010: Här är jag! Vem är du? : om närvaro, respekt och gränser mellan vuxna och barn / Jesper Juul ; översättning: Cecilia Wändell Juul, Jesper Stockholm : Bonnier fakta, 2010
  •  2009: Föräldracoachning med Jesper Juul / [red.: Anna-Maria Stawreberg ; foton: Malin Nuhma ; översättning från danska: Thomas Andersson] Juul, Jesper Stockholm : Norstedt, 2009
  • 2009: Din kompetenta familj / Jesper Juul ; översättning: Olle Larkander, Gun Zetterström Juul, Jesper Stockholm : Bonnier fakta, 2009
  • 2007: Konsten att säga nej med gott samvete / Jesper Juul ; översättning: Gun Zetterström Juul, Jesper [Stockholm] : Bonnier, 2007
  • 2005: Livet i familjen : om det viktiga samspelet / Jesper Juul ; översättning av Gun Zetterström Juul, Jesper Stockholm : Bonnier, 2005
  • 2001: Nu ska vi äta : barnfamiljens måltider / Jesper Juul ; översättning Cecilia Wändell Juul, Jesper Stockholm : W&W, 2001
  • 1999: Här är jag! Vem är du? : om närvaro, respekt och gränser mellan vuxna och barn / Jesper Juul ; översättning: Cecilia Wändell Juul, Jesper Stockholm : Wahlström & Widstrand, 1999
  • 1998: Viisas lapsesi : kohti perheen uutta arvopohjaa / Jesper Juul ; suomentanut Marketta Ruoppila-Martinsen Juul, Jesper Helsingissä : Otava, 1998
  • 1997: Ditt kompetenta barn : på väg mot nya värderingar för familjen / Jesper Juul ; översättning: Cecilia Wändell Juul, Jesper Stockholm : Wahlström & Widstrand, 1997
  • 1992: Familjesamtal : en modell för utvecklande av samarbete / Jesper Juul ; översättning av Margareta Wentz-Edgardh ; fackgranskning av Erik Graffman Juul, Jesper Stockholm : Natur och Kultur, 1992

jeper

*********

128872083222508/2015

Koulu ja vuorovaikutussuhteet

Koulu herättää tunteita ja muistoja varmaan jokaisessa. Nyt kun koulut ovat alkaneet – herää kysymys siitä, miten me vanhemmat, koululaiset ja opettajat yhdessä voisimme olla rakentamassa parasta koulua niin opettajille kuin oppilaillekin.

Oma kiinnostukseni vuorovaikutussuhteisiin liittyy niin työelämään, päiväkoteihin kuin kouluunkin. Poikkeavatko vuorovaikutustapamme juurikaan? Lapset ovat ehkä suorempia ja usein sanotaan, että lapset ovat julmempia kuin aikuiset – toisaalta epäsuorakiusaaminen voi olla hyvinkin raakaa myös työpaikoilla.

Voisimmeko avata avoimen keskustelun heti alussa, koululuokan aloittaessa työvuottaan? Eli juuri näihin aikoihin? Itsellenikin nousee joskus pelko ja epätietoisuus, että lietsonko liikaa ja lisääntyykö tai kärjistyvätkö asiat entisestään – jos ne ottaa puheeksi. Joskus asiat ratkevat itsestään luonnollisesti lasten kesken. En kuitenkaan usko, että puhuminen lisää tai heikentää asioita. Ryhmäytyminen ja ennakkoluulot ovat inhimillisiä asioita, siinä missä pelkommekin.

Ajatellaan tuiki tavallista tilannetta, että koululuokassa alkaa tapahtua ryhmien muodostusta ja joku sanoo välitunnilla  lapsellesi: ”Et saa tulla tänne – et kuulu meidän jengiin”. Mitä tässä tilanteessa tulisi tehdä?

Vanhemman pelko ja suru nousee ehkä ensimmäisenä mieleen ja kenties omat ikävät muistot kouluajoilta. Voimattomuus ja suru siitä, että oma lapsi kokee jäävänsä ryhmän ulkopuolelle. Tähän tunteeseen on helppo samastua. Muistan, kuinka eräs isä kertoi seuranneensa sivusta, kuinka oma lapsi oli yksin välitunnilla ja miten suuri voimattomuuden ja surun tunne oli vallannut hänet. Hän koki itsensä riittämättömäksi, voimattomaksi ja ahdistuneeksi. Muistamme jokainen ehkä, kuinka tärkeää oli kuulua koulussa porukkaan ja olla osa ryhmää. En usko että nämä asiat ovat juurikaan muuttuneet 80-luvulta, jolloin itse olin koululainen.

Haluan uskaltaa ottaa puheeksi, puhua autenttisesti omista ajatuksistani, siitä mitä oma lapseni on ehkä kertonut tapahtuvan tai kertonut nähneensä. Tai mitä joku muu vanhempi on kuullut tai nähnyt – millaisia tarnoita lapset heille kertovat? Miten voisimme yhdessä puuttua asioihin nyt – kun ryhmät ovat vasta muotoutumassa? Miten sopia yhteisistä säännöistä ja käyttäytymistavoista? Miten lisätään empatiataitoja ja toisten huomioimista?

Meillä jokaisella vanhemmalla on jaettu huoli lapsistamme ja siitä, että heillä olisi hyvä olla koulussa. Miten me voisimme olla yhdessä lastemme kanssa rakentamassa parasta koulua? Miten vaikeat tilanteet ratkaistaan? 

Koska aihepiiri on tunteiden sävyttämä ja joskus koskettaa hyvin henkilökohtaisesti ihmisiä, uskon että piirityöskentely olisi hyvä tapa avata keskustelu aiheesta.Kutsumalla vanhemmat tässä tapauksessa keskustelupiiriin: ”Miten ratkaisemme vaikeat tilanteet koulussa?” Piirissä annamme jokaiselle mahdollisuuden tulla kuulluksi, mahdollisuuden puhua itseä koskettavista asioista tämän teeman puitteissa. Puhe-esine antaa symbolisesti ja konkreettisesti ajan ja kunnian puhua keskeytyksettä. Se myös kutsuu puhumaan itselle kaikkein merkityksellisimmistä asioista.

Miksi piirissä? Piirissä kunnioitamme toisiamme, jokaisella on tilaa ilmaista itseään ja pidämme piirissä yhdessä huolta ryhmän kommunikaatiosta ja hyvinvoinnista (Lisää piirityöskentelystä voi lukea täältä.) Puhumme autenttisesti itsestämme ja huomioistamme, omista tunteistamme ja tarpeistamme liittyen kyseiseen aihepiiriin.

Muutamia tärkeitä huomioita kun otamme puheeksi vanhempien kokouksessa ns. vaikeat asiat.

  • Pidämme yhdessä huolta ryhmähengestä ja tuemme ryhmän sisäistä energiaa (positiivisuus ja tavoitteemme mielessä ”paras mahdollinen luokka”)
  • Puhumme keskittyen asiaan; omasta viitekehyksestämme tarpeistamme ja tunteistamme käsin, puhumme meille itselle merkityksellisistä asioista.
  • Kuuntelemme ja pyrimme olemaan koko ajan läsnä. Hiljennämme oman sisäisen puheen kun kuuntelemme muita, emme esim. mieti etukäteen kuumeisesti mitä aijomme sanoa. Olemalla läsnä itselle ja toisille, tärkeät asiat tulevat yleensä sanotuksi.

Aihe koskettaa lapsiamme, siksi on erityisen tärkeää puhua asiasta tarvelähtöisesti – eli keskittyä tunteisiimme ja tarpeisiimme. Tämä vaatii avoimuutta ja uskallusta myös näyttää oma haavoittuvuutemme. Syyllistävässä viitekehyksessä puhuminen johtaa puolusteluun. Emme tarvitse myöskään luennoitsijoita tai moralisteja kertomaan, miten abstraktilla tavalla asioita hoidetaan. (Lainaan tässä Lars Granskogenin termejä NVC:stä, syyllistävä/tarvekeskeinen viitekehys, jotka kuvaavat mielestäni hyvin näitä eri tapoja, jolla voimme lähestyä keskusteltavia asioita).

Samalla mieleeni nousee jälleen muistoja omista kouluajoistani, siitä että ei sopinut kertoa asioista opettajalle. Silloin sai ”mammanpoika/tyttö” leiman, joka meni kertomaan ”pienestä pilanteosta heti maikalle”. Onko näin myös nyt? Toivon että ei. Toivon, että koko koulu ja luokat yhdessä voivat nousta vastustamaan kiusaamista. Samoin vanhemmat ja opettajat. Muodostamme yhdessä yhteisön, jossa jokaisella on vastuunsa huolehtia koko yhteisön hyvinvoinnista. Jokainen voi omalla toiminallaan viestittää muille millaisen yhteisön haluamme luoda.Itse kuvailisin unelmien kouluyhteisöä sanoilla: avoin, empaattinen, toisia huomioiva ja auttava, yksilöllisyyttä tukeva, erilaisuutta arvostava ja yhteistyötä korostava.

Voisiko koulussakin ajatella käytettävän piirityöskentelyä ja NVC perusteiden soveltamista oppilaiden kesken? Avointa puhetta vaikeista aiheista, kiusaamisesta tai ulkopuoliseksi jäämisen pelosta. Siitä mitä välitunneilla tapahtuu, mitä tunteita tapahtumat herättävät ja millaisia tarpeita kullakin oppilaalla on?

Tapasin henkilökohtaisesti kesällä erään ihailemani NVC -kouluttajan, Sara Hellstenin. Hän on kehityspsykologian maisteri ja erikoistunut siihen, miten NVC:tä voi soveltaa koulumaailmassa ja lastenkasvatuksessa. Lisää hänen ajatuksistaan voi lukea mm. täältä.

Aiheeseen liittyviä muita linkkejä:

Kiva-koulu- hanke

Frank Martela kirjoittaa mielestäni hyvin ja lyhyesti Kiva-koulu -hankkeen ideasta blogissaan (1.6.2012) : ”Kiusaaja jatkaa kiusaamista, koska kiusaamisen avulla hänen statuksensa ryhmässä nousee. Siksi ratkaisu vaatii, että vaikutetaan koko ryhmään niin, että kiusaaja ei enää saakaan sitä havittelemaansa hyväksyntää muilta. Kun tämä yhtälö saadaan muutettua – kun kiusaus ei enää olekaan helppoa, hauskaa, eikä enää toimi – niin systemaattinen kiusaaminen vähenee dramaattisesti. Tämä muutos aikaansaadaan opetuksen, ryhmäkeskusteluiden, opettajien valmennuksen ja kiusaustilanteisiin puuttuvan KiVa-tiimin avulla.Hankkeen kautta ymmärryksemme kiusauksesta muuttuu radikaalisti. Kyse ei ollutkaan uhrista, joka jostakin syystä olisi altis tulla kiusatuksi. Kyse ei myöskään ole kiusaajasta, joka hankalien kotiolojen pakottamana purkaa ahdistustaan kiusaamiseen. Kyse on siitä, että yksilö löytää itselleen ominaisen tavan nostaa omaa arvostustaan luokkatovereiden silmissä – kiusaamisen – ja valikoi sitten uhrinsa sellaisten tyyppien joukosta, jotka uskoo kykenevänsä alistamaan. Kyse on yleisöstä, niistä kanssatovereista, joiden silmissä henkilön sosiaalinen status nousee kiusauksen ansiosta. Muuttamalla yleisön lopetamme valtaosan kiusaamisesta.”

(Arikkelikuva lainattu 31.8.2015: http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1288720834146.html)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s