Lueskelin sunnuntain Hesarista suomalaisten arvoista. Siinä kerrottiin keskiverto nykysuomalaisen arvostavan turvallisuutta ja pysyvyyttä. Elämältä halutaan mukavuutta ja perinteiset sukupuoliroolit ovat kunniassa. Kotisohvalta seurataan maailman tapahtumia eikä muutoksia ei haluta tehdä omassa elämäntavassa. Helena Helve on tutkinut arvoja ja laman vaikutusta. Hän kuvaa hyvin tilannetta samaisessa Hesari artikkelissa: ”Guccin kengät ja halu suojella luontoa mahtuvat helposti samaan pakettiin”.
Ihmiset ovat vihreämpiä kuin koskaan ennen, mutta omasta kulutuksesta ei haluta kuitenkaan tinkiä. Kukin on vihreä omien standardiensa mukaan. Eikä siinä mitään vikaa ole. Ajattelen näin myös itse, lähes kaikki kulutus ja tekeminen voidaan lukea luontoa kuormittavaksi -mikäli näin halutaan.
Jääkaapin omistaminen on luksusta, eihän maaima kestäisi tilannetta että jokaisella ihmisellä maanpäällä olisi jääkaappi. Vedenkulutus on huikeaa Suomessa. Hesarissa oli tästäkin juttu viikonloppuna. Jokainen suomalainen läträä 155 litraa vettä vuorokaudessa. Yk:n mukaan jokaisella ihmisellä tulisi olla käytössä 20 litraa puhdasta vettä päivässä. Omatunto kolkuttaa. Etenkin kun ajatellaan että käyn suihkussa kaksi kertaa päivässä ja tiskaan juoksevan veden alla astiat. Jospa yrittäisin minäkin miettiä omaa vedenkulutustani. Shampoosta oli myös juttu jossain naistenlehdessä. En voisi kuvitella eläväni ilman shampoota. Mietin vaan artikkelini luettuani että löytyykö jostakin mahdollisimman luontoa vähän kuormittavaa shampoota, joka olisi tehty mahdollisiman luonnollisista aineksista. Artikkelissa kerrottiin että sooda ja viinietikka ajavat shampoon tehtävät. Huh. Tai dödön käyttö. Onko sille olemassa jotakin TEHOKASTA ja toimivaa vaihtoehtoa?
Yllätyin silti siitä, että olemme Hesarin mukaan muutosvastarintaisia ja arvostamme jälleen perinteisiä roolimalleja. Itse lienen jonkin asteen feministi tai tasa-arvoilija. Tiettyä ryhdikkyyttä ja turvaa toki arkeen kaipaa itsekukin, mutta pikemminkin toivoisin että olisin vieläkin rohkeampi tekemään uusia asioita, valitsemaan totunnaisesta poiketen ja ottamaan haasteita vastaan. Ja ennenkaikkea näkemään ja kokemaan ympärillä olevan maailman vahvemmin. Olla avoimempi mahdollisuuksille, tilaisuuksille, uuden oppimiselle. Olla kykenevämpi luopumaan ja asettumaan toisen asemaan.
Arvot ovat muutenkin kirvoittaneet kunnon keskusteluja sekä kavereiden että perheen parissa. Mitä arvot ovat? Kuka tahansa voi luetella listan hienolta kuulostavia arvoja. Toinen asia onkin sitten, elääkö itse näiden arvojen mukaan. Ovatko arvot puheen tasolla olevaa löpinää – kuten monessa organisaatiossa? Totuus selviää tarkkailemalla omaa arkea ja toimintaa. Mitä teen päivittäin? Mille asioille annan aikaani? Mistä asioista puhun, mutta käytännön tasolla ei oikeasti tapahdu mitään?
Eikö ole jotenkin turhauttavaa puhua hienoista tavoitteista ja arvoista, jos niitä ei mitenkään toteuta omassa elämässään? (Miten tämä eroaa yritysten arvoista? Kuinka monessa firmassa arvot luetellaan juhlallisesti puheissa, mutta käytännön tasolla arvot ovat jotain aivan muuta!?). Kuinka kipeää tekee nähdä omien arvojen välinen kuilu (julkilausutut arvot/käytännön elämässä totetuvat arvot)?
Yrittäminen on mielestäni taas asia erikseen ja kunnioitettavaa. Emme ole täydellisiä, yritämme löytää oman kultaisen keskitien elämässämme ja valinnoissamme. Tsemppaamme itseämme ja yritämme oppia virheistä. Tästähän elämässä on kyse. Olen ihastuneena katsellut 1-vuotiaan tyttäreni seisomaan nousuyrityksiä.Nämä pienet ihmiset eivät anna periksi, kaatumisesta huolimatta he nousevat sinnikkäästi ylös – uudestaan ja uudestaan ja uudestaan… Voisimmeko oppia heiltä jotakin?
Jonna Hagelberg 