Ajatuksia ajankäytöstä

Mikään ei ole olennaisesti muuttunut viime kirjoittelusta (onko minulla aikaa). Tuntuu että vuorokauden tunnit eivät riitä. Aikaa on kuitenkin jokaisella tasan yhtä paljon – itse päätämme siitä miten sen käytämme ja miten suhtaudumme siihen. Mistä johtuu, että kulutan aikaa turhan päiväiseen, esimerkiksi itselläni on edelleen tapana surffata netissä – mikä ei todellakaan suo pitkällä tähtäimellä kovin suurta mielihyvää eikä hyötyä. Väsyneen päivän jälkeen saatan juuttua tietokoneelle pariksi tunniksi – milloin mitäkin ”muka” etsimään. Saatan löytää jotain mielenkiintoista (artikkelin, tuotteen, juorun, tms.)  mutta kulutettuun aikaan nähden – se ei lisää onnellisuuttani tai tyytyväisyyttäni. Pikemminkin päin vastoin. Väsyneenä ja huonovointisena kaadun sänkyyn, tietoisena siitä että olisin paljon enemmän tarvinnut syvää unta näinä tunteina.

Olen löytänyt hyvän kysymyksen itselleni. Kun huomaan että olen eksynyt taas ajatuksissani mitä ihmeellisimmille sivustoille – enkä tosiasiallisesti tunne mitään mielihyvää – pikemminkin pakenen jonkin sortin todellisuutta virtuaalimaailmaan. Kysyn itseltäni nykyään: Mitä etua tai hyötyä tästä on minulle, voinko 10 vuoden kuluttua muistella tyytyväisenä tähän käytettyä aikaa?  Voin vain todeta silloin, että nyt on parasta pysähtyä ja miettiä mitä pakenen ja miksi – ja hengittää syvään ja kysyä mitä todella haluan (nyt ja huomenna tai silloin 10 vuoden päästä).

Todellinen läsnäolo, tyttäreni tai ystävieni kanssa tai mielenkiintoisen kirjan, lehden luku, tai elokuvan katselu, perheen kanssa vietetty aika, opiskelu, mielekäs harrastaminen – näihin sijoitettu aika tuntuu oikealta ja voin kokea tyytyväisyyttä itseeni ja ajankäyttööni. En väitä että surffailu tai muu olisi yhtään huonompaa, tärkeintä on tuntea itse missä mennään ja tehdä hyvällä mielin asioita. Jokainen meistä päättää omasta ajastaan ja ajankäytöstään. Arvomme, preferenssimme, kiinnostuksemme kuin myös puolustusmekanismimme ovat erilaisia.

Eräänä iltapäivänä haettuani tyttäreni päiväkodista, etsin käsiini naistenlehden ja laitoin kahvin tippumaan. Juuri se tuntui oikealta sillä hetkellä. Tovi näin vietettyä aikaa, hetki itsekkäästi itselleni varattua aikaa ja kykenin taas palaamaan siihen hetkeen, olemaan hiukan paremmin läsnä ja jatkamaan arkisia rutiineja.

Taas kerran päädyn samaan, tarpeisiimme ja niiden kuunteluun. Tyytymättömyys ja itsensä laiminlyöminen tässä suhteessa ei kanna kauas. Vielä kun oppisimme ilmaisemaan tarpeitamme rakentavasti. Huh, kommunikaatiosta toisella kertaa 🙂

ps. vinkin kysymykseeni ajankäytöstä sain Timo Lampikosken kirjasta ”Vähemmän on enemmän” (2001).

 

Mainokset

Onko minulla aikaa?

Puurran puurran, juoksen aikaa vastaan. Lukemattomat tekemättömät työt, muistilaput siellä täällä, kaleteri täynnä ”to do” -listoja. Miten joillakin vaan tuntuu olevan aikaa, he saavat aikaiseksi asioita ja heillä on antaa aikaansa myös toisille. Kyllä, minä kadehdin heitä.

Juuri nyt elämäni täyttää 2-vuotias tyttäreni, jota  hoidan edelleen kotona, iltaopinnot ja oman sivutoimisen firman pyörittäminen. Viime vuosina olen oppinut tekemään enemmän asioita ”rimaa hipoen” ja olen osannut myös jättää joitakin asioita kokonaan tekemättä. Haittapuolena tosin tässä rimaa hipoen-tekemisessä on usein se, että asioita joutuu korjailemaan ja tekeminen on jatkossakin yhtä työlästä (kun kyse on kuukausittain toistuvista hommista).

Paineen tunne lapaluiden alla, kertoo että nyt on aika pysähtyä. Tuolloin varaan enemmän aikaa nukkumiselle, stressaan vähemmän ruoanlaitosta (jotain helppoa ja nopeaa), yritän käydä enemmän tanssimassa, hengitän syvään ja yritän asettaa asiat oikeaan perspektiiviin  – mikä nyt todellakin on tärkeää loppujen lopuksi? Hoidan  vain kiireisimmät asiat (muut asiat saavat jäädä odottamaan parempia päiviä tai saatan priorisoida ne kokonaan pois). Yritän myös muistaa tuolloin keskittyä yhteen asiaan täydellisesti kerrallaan, sillä vain siten voin elää tässä hetkessä kokonaan. Tulevan suunnittelu on paikallaan, mutta jatkuvasti joko menneessä märehtiminen tai tulevassa haaveilu ei vie minnekään.

Keskittyminen käsillä olevaan ja itselle tärkeistä asioista kiinnipitäminen lisäävät itsetuntoani ja tyytyväisyyttäni. Joillekin nämä asiat lienevät itsestääns selvyyksiä ja he toteuttavat molempia luonnostaan. Itse painiskelen päivittäin sen kysymyksen parissa, mitä aidosti haluan ja toisaalta myös kamppailen keskittymiskykyni kanssa. Hedonistiselle tyypille löytyy houkutuksia.

Raikasta syksyä kaikille!

Säästäminen? Urbaani oma elämä?

Säästäminen on ollut riidan ja puheenaihe meidän perheessämme jo jonkin aikaa minun jäätyä hoitovapaalle. Hoitorahalla ei juurikaan syödä ulkona tai shoppailla. Eikä ole tarkoituskaan. En kuitenkaan ole tyyppiä, joka nauttisi hitaiden kotiruokien valmistamisesta, säilömisestä, käsitöistä tai tarjousten perässä juoksemisesta. Oikeasti edulliset, helpot ja nopeasti valmistuvat kotiruokareseptit sen sijaan kiinnostavat. Siis sellaiset joihin kuluu aikaa maksimissaan vartti. Kaupassakäynti ei myöskään ole koskaan ollut intohimoni, mieluiten ostaisin ruat netistä kotiinkuljetettuna, mutta kovin ovat kalliita nämä palvelut vielä. Olenkin harkinnut ruokalistan tekoa koko viikoksi kerrallaan ja jossain edullisessa automarketissa käyntiä kerran viikossa. Nykyään saan juosta lähikaupassa vähintään jokatoinen päivä ja sehän rassaa..

Marttojen sivuilta löytyi ruokalistat useiksi viikoiksi, mutta reseptien helppoudesta ja nopeudesta en tiedä. Halpaa ruan pitäisi kyllä olla. Yksinkertaisten reseptien keittokirja on siis vielä kadoksissa, joten jos tällaisesta tiedät niin vinkkaa ihmeessä urbaania kotiäitiä!

Ruokakassien hintavertailujen mukaan edullisin ruoka taitaa löytyä Lidlistä. Toinen juttu sitten on, kuinka eettisesti oikein on ostaa tästä parjatusta kauppaketjusta. Mutta jos käteen jäävien eurojen määrä on tärkeintä, niin onko vaihtoehtoja?

Nuukuus tai kitsastelu, kuulostaa ikavaltä.  Ekologinen ajattelu ja elamantapa sen sijaan vaikuttavat trendikkäältä. Kirpparit ovat (onneksi) lemppari ostopaikkojani – tosin kirpparikierroksilla kuluu aikaa kovin paljon. Mielikirppikseni Helsingissä on Pelastusarmeijan kirppis Töölössä. Hyviä löytöjä olen tehnyt myös kotinurkilla Nummelan ja Lohjan kirpputoreilla. Ostan lähes kaikki vaatteeni sekä itselleni että tyttärelleni kirppareilta. Lelut ja lastentarvikkeet ostan myös yksinomaa kirppikseltä ja huutonetistä.

Viime aikoina olen innostunut ostamaan myös sisustustavaroita ja huonekaluja. Patinoitunut pinta ja kuluneisuus ei haittaa, pikemminkin päinvastoin! Pienistä kädentaidoista olisi kyllä apua, mutta oma kiinnostukseni ei ole vielä riittänyt ompelu- ja entisöintitaitojen kursseille…

Viime viikolla Tukholmassa ollessani katselin televisiosta  amerikkalaista tosi-TV sarjaa ”till Debts do us apart”. Mielenkiintoinen ohjelma pariskunnista, joiden rahankäyttö halutaan saada kuriin. Konsultti tuli näiden pariskuntien kotiin, selvitti minne rahat perheessä katoavat, takavarikoi luottokortit ja budjetoi tiukasti seuraavan kuukauden menot. Tuliskohan tuo konsultti meille..?

Ei ole montaakaa päivää siitä, kun kiroilin ruoanlaittamisen ja kaupassakäymisen taas alimpaan…h..vettiin. Olenko itsekäs pullamössösukupolven edustaja kun kaikki ruokaan liittyvät kotityöt herättävät minussa tällaisen vastarinnan. Siivoaminen on itselleni ok, sais vaan ne ruat kotiin kuljetettuina ja mieluiten valmiiksi laitettuna, ekologisista luomuraaka-aineista…

Tämä paatoksellinen paasaus tästä aiheesta saa ajattelemaan että onko kentien kyse omasta epävarmuudestani ja siitä, että yritän päteä jollakin sellaisella alueella joka on itselleni tärkeiden ”muiden” silmissä (muka) arvostettavaa. Voisinko luopua näistä roolipaineista (vai mitä sitten lienevätkään) ja elää oman näköistäni elämää. Tehdä sitä, mikä tekee minusta onnellisemman ja mukavamman ihmisen myös muille. Minusta on mukavampaa tanssia, tavata ystäviä, kirjoittaa, lukea, siivota(!), pestä pyykkiä(!), haaveilla, organisoida, nukkua, joogata, katsoa tv:tä, surffata netissä, opiskella… sen sijaan että valitan ruoanlaitosta ja kaupassakäymisestä. Valitettavasti vaan ne ovat pieniä pakkoja elämässä selviämiseksi, mutta kai vaihtoehtoja on olemassa. Vai onko? Valmisruoat on onneksi keksitty. Ehkä jonain päivänä minulla on sitten varaa ostaa sitä ekologisesti valmistettua luomuruokaa lähikaupastani ja saan ruokakassin kerran viikossa kotiovelleni. Haaveet kantavat.

Nyt pitäis muuten keskeyttää tämä löpinä, tyttäreni päiväuniaika alkaa olla lopussa.

Juhuu säästäminen ja kestävä kulutus! Lähetäthän omat vinkkisi ILOISESTA säästämisestä!

Arvot

Lueskelin sunnuntain Hesarista suomalaisten arvoista. Siinä kerrottiin keskiverto nykysuomalaisen arvostavan turvallisuutta ja pysyvyyttä. Elämältä halutaan mukavuutta ja perinteiset sukupuoliroolit ovat kunniassa. Kotisohvalta seurataan maailman tapahtumia eikä muutoksia ei haluta tehdä omassa elämäntavassa. Helena Helve on tutkinut arvoja ja laman vaikutusta. Hän kuvaa hyvin tilannetta samaisessa Hesari artikkelissa: ”Guccin kengät ja halu suojella luontoa mahtuvat helposti samaan pakettiin”.

Ihmiset ovat vihreämpiä kuin koskaan ennen, mutta omasta kulutuksesta ei haluta kuitenkaan tinkiä. Kukin on vihreä omien standardiensa mukaan. Eikä siinä mitään vikaa ole. Ajattelen näin myös itse, lähes kaikki kulutus ja tekeminen voidaan lukea luontoa kuormittavaksi -mikäli näin halutaan.
Jääkaapin omistaminen on luksusta, eihän maaima kestäisi tilannetta että jokaisella ihmisellä maanpäällä olisi jääkaappi. Vedenkulutus on huikeaa Suomessa. Hesarissa oli tästäkin juttu viikonloppuna. Jokainen suomalainen läträä 155 litraa vettä vuorokaudessa. Yk:n mukaan jokaisella ihmisellä tulisi olla käytössä 20 litraa puhdasta vettä päivässä. Omatunto kolkuttaa. Etenkin kun ajatellaan että käyn suihkussa kaksi kertaa päivässä ja tiskaan juoksevan veden alla astiat. Jospa yrittäisin minäkin miettiä omaa vedenkulutustani. Shampoosta oli myös juttu jossain naistenlehdessä. En voisi kuvitella eläväni ilman shampoota. Mietin vaan artikkelini luettuani että löytyykö jostakin mahdollisimman luontoa vähän kuormittavaa shampoota, joka olisi tehty mahdollisiman luonnollisista aineksista. Artikkelissa kerrottiin että sooda ja viinietikka ajavat shampoon tehtävät. Huh. Tai dödön käyttö. Onko sille olemassa jotakin TEHOKASTA ja toimivaa vaihtoehtoa?

Yllätyin silti siitä, että olemme Hesarin mukaan muutosvastarintaisia ja arvostamme jälleen perinteisiä roolimalleja. Itse lienen jonkin asteen feministi tai tasa-arvoilija. Tiettyä ryhdikkyyttä ja turvaa toki arkeen kaipaa itsekukin, mutta pikemminkin toivoisin että olisin vieläkin rohkeampi tekemään uusia asioita, valitsemaan totunnaisesta poiketen ja ottamaan haasteita vastaan. Ja ennenkaikkea näkemään ja kokemaan ympärillä olevan maailman  vahvemmin. Olla avoimempi mahdollisuuksille, tilaisuuksille, uuden oppimiselle. Olla kykenevämpi luopumaan ja asettumaan toisen asemaan.

Arvot ovat muutenkin kirvoittaneet kunnon keskusteluja sekä kavereiden että perheen parissa. Mitä arvot ovat? Kuka tahansa voi luetella listan hienolta kuulostavia arvoja. Toinen asia onkin sitten, elääkö itse näiden arvojen mukaan. Ovatko arvot puheen tasolla olevaa löpinää – kuten monessa organisaatiossa? Totuus selviää tarkkailemalla omaa arkea ja toimintaa. Mitä teen päivittäin? Mille asioille annan aikaani? Mistä asioista puhun, mutta käytännön tasolla ei oikeasti tapahdu mitään?

Eikö ole jotenkin turhauttavaa puhua hienoista tavoitteista ja arvoista, jos niitä ei mitenkään toteuta omassa elämässään? (Miten tämä eroaa  yritysten arvoista? Kuinka monessa firmassa arvot luetellaan juhlallisesti puheissa, mutta käytännön tasolla arvot ovat jotain aivan muuta!?). Kuinka kipeää tekee nähdä omien arvojen välinen kuilu (julkilausutut arvot/käytännön elämässä totetuvat arvot)?

Yrittäminen on mielestäni taas asia erikseen ja kunnioitettavaa. Emme ole täydellisiä, yritämme löytää oman kultaisen keskitien elämässämme ja valinnoissamme. Tsemppaamme itseämme ja yritämme oppia virheistä. Tästähän elämässä on kyse. Olen ihastuneena katsellut 1-vuotiaan tyttäreni seisomaan nousuyrityksiä.Nämä pienet ihmiset eivät anna periksi, kaatumisesta huolimatta he nousevat sinnikkäästi ylös – uudestaan ja uudestaan ja uudestaan… Voisimmeko oppia heiltä jotakin?

Flow

Jungle Career lehdessä  oli juttu Flowsta. Kiehtovaa!

Anna Linda Hultsröm on ruotsalainen flow-konsultti, jonka mukaan flown saavuttaminen edellyttää tasapainoa. Tasapaino auttaa inspiroitumaan ja auttaa pysymään terveenä ja energisenä. Loogista. Tasapainoisena kykenemme käyttämään intuitiotamme, sisäistä opastamme joka kertoo mitä TARVITSEMME ja miten voimme sen saavuttaa.

Tarve sana tuo mieleeni NVC:n ((Non-violen communication) jossa kehoitetaan myös kuuntelemaan mitä tarvitsemme. Anna Linda Hultsröm tajusi ettei halunnut jatkaa sellaista elämää jota eli. Hän teki rohkean täyskäännöksen elämässään.

Miten päästä FLOW-tilaan (Jugle Career-lehden vinkit s.7)?

  1. Valitse työpaikka ja -tehtävät, joista todella pidät (ainakin niin pitkälle kuin mahdollista).
  2. Löydä oikea vaativuustaso. Ole luova ja muokkaa tehtävistäsi sopivan haasteellisia. Tee tylsistä tehtävistä hauskempia,  jaa tehtävät pieniin osiin.
  3. Keskity sekä fyysisesti että ajatuksissasi tekemiseen.
  4. Pyydä palautetta ja arvioi omaa työtäsi.
  5. Etsi huippuhetkesi, mihin aikaan päivästä pystyt todella keskittymään ja pääsemään flow-tilaan.
  6. Lopeta mariseminen. Se vie energiaa! Pura itseäsi rakentavammalla tavalla.
  7. Hahmota päämäärät. Suhteuta (yrityksen) isot päämäärät omiisi. Miten edistät päämäärän saavuttamista?
  8. Virran imu ja jarruttaminen. Miten toimin muutostilanteessa? Jarrutanko pelosta vai syystä? Miten vakuutan muut?
  9. Käy läpi omat tavoitteesi. Selkeys ja oma visio.

Lue lisää:

Julkisuus ja juoruilutarve?

Aloitin tämän blogin pari kuukautta sitten, opiskelusyistä ja sitten mielenkiinnosta. Pari viimeistä päivää olen miettinyt blogin funktiota. Alunperin kirjoitin tätä blogiani kootakseni tänne mietteitäni prostituutiosta ja naiskaupasta. Sen jälkeen se laajeni päiväkirjaksi – jonne kirjoittelen sinkoavia ajatuksiani ja yritän saada niihin jotakin tolkkua. Ennen kirjoitin päiväkirjaa. Toki vieläkin joskus kirjoittelen päiväkirjaan kaikkein intiimimpiä asioitani, mutta loput rustaan jo nykyisin tänne. Blogin taustalla lienee tosiaan pieni toive siitä, että ehkäpä joku joskus sattuu lukemaan tätä. Toisaalta blogiin on helppo koota itselle tärkeitä linkkejä ja muistuttaa itselle asioista, jotka merkitsevät jotakin (tai joiden eteen haluaa tehdä töitä).

Blogi toisaalta ajaa vähän samaa hommaa kuin Facebook. Huomaan usein hiljaisella hetkellä (kun toisaalta kotityöt huutaa taustalla) ottavani kupin kahvia ja istahtavani Facebookin ääreen lukemaan ystävien ja tuttujen kuulumisia tai selaamaan julkaistuja kuvia tutuista (ja vähän tuntemattomistakin). Jonkinlaista sosiaalista tarvetta tämä toiminta täyttää. Kuinka monta kertaa olen kuullut ihmisten pohtivan sitä, näkyykö oma surffailu Facebookissa toisille – toisin sanoen näkeekö se henkilö itse jonka profiilissa on vieraillut, kuka on käynyt ja kuinka usein. Ja se huono omatunto… ne tekemättömät kotityöt ja kesken jääneet opinnot… Eihän kallista aikaa sovi tuhlata juoruiluun Facebookissa tai tyhjänpäiväistä liibalaata kirjoittamalla blogiin!?

Mahdanko olla ainut joka kokee syyllisyyttä, samalla kun tuntee suurta mielihyvää?  Hih 🙂

Ihanaa päivää kaikille!

Onni. Henkinen kasvu. Mikä on oikeasti tärkeää?

Hesari kirjoitti ma 31.8. että onni ja terveys tulevat sisältä. Osteopaatti Arto Loden mukaan elämä on  mielen ja kehon saumatonta yhteistyötä ja sitä lukiessani en voinut muuta kuin nyökytellä itsekseni.

Tunteiden ja muistojen kiinnittyminen fyysiseen kehoomme, lihaksistoon tuntuu luonnolliselta. Alitajuntaan ne jäävät väistämättä. Vauvana kokemamme vääryys ei unohdukaan, vaikka emme muistakaan tapahtumia. Esimerkiksi pelko jätetyksi tulemisesta varastoituu kehoomme. Emme vaan ole tietoisia tästä.

Tunsin jotain vastaavaa erään kerran, kun läheinen ihminen hieroi minua. Läsnäoleva, energinen hieronta herätti tunteet ja kyyneleet pintaan. Tunsin miten syvältä hieronta kosketti minua. Miten kauan olin hävennyt itseäni (ja juuri tätä hierottua kohtaa itsessäsi) ja miten vaikeaa olikaan kokea toisen kosketus ja rakastava hyväksyntä.

Kuulin reilu kaksi vuotta sitten ensimmäisen kerran Rosen-menetelmästä. Tässä kehon ja tunteiden välinen yhteys tunnustetaan. En ole kokeillut, mutta menetelmä kuulostaa lupaavalta. Helsingistä näyttää myös löytyvän useampi pätevä terapeutti. Toinen vaihtoehtoinen menetelmä josta olen myös kuullut, on frigörande andning, vapauttava hengitys. En tiedä tästä juurikaan, mutta käsitykseni mukaan hoidossa hengityksen kautta voidaan saavuttaa yhteys syvimpiin tunteisiin – niihin tunteisiin jotka estävät meitä elämästä vapaasti. Jos joku tietää missä tällaista hoitoa tehdään Helsingissä, niin infotkaa toki!

Hesarin artikkelissa Lode esitti myös, että teemme usein juuri sitä, mikä meille on helppoa ja vaivatonta valmiiksi. Esimerkiksi joustavat ihmiset ovat innokkaita venyttelemään.

Jospa ottaisinkin haasteen ja tekisin jotain, mikä ei ole itselleni luontaista. Jotain joka tuntuu pelottavalta ja jopa vastenmieliseltä. Aloittaisinko esim. teatteri-ilmaisun tai koripallon (esiintyminen on pahin mahdollinen mörkö kouluaikaisen joukkueurheilun lisäksi). Äikän maikka sai myös aikaan kammon kirjoittamista kohtaan. Tämän haasteen otin vastaan aloittaessani tämän Blogin. Terkkuja vaan Lohjan lukioon Pirkolle! Vosin mennä myös harjoittelemaan väittelyä jonnekin. Siinä myös yksi pahimmista painajaisistani. Seksuaalista itseluottamusta voisin harjoitella lisää tantrakurssilla. Taannoisilla kursseilla kävin läpi omia kipupisteitäni. Jälkeenpäin voin vaan sanoa että ihanaa oli, vaikka olipahan rankkaa!

Onni siis on jollakin tavalla tekemisissä oman kasvun kanssa. Henkisen kasvun, omien rajoitusten voittamisen kanssa. Näin ainakin minulla.

Mutta takaisin Hesarin artikkeliin, Tommy Helsten puhui rakkaudesta ja pelosta. Tämä oli kuin suoraan kirjasta ”Keskusteluja Jumalan kanssa”. Voimme valita pelon tai rakkauden. Kaikkien valintojemme, tekojemme ja sanojemme takana on joko pelko tai rakkaus. Helsteniä en ole lukenut vuosiin, joten tätä voisin opiskella lisää. Tosin pelkistetty ajatus rakkaus-pelko tuntuu aika yksioikoiselta. Silti kiehtova ajatus.

Marika Borg taas otti esille ihmissuhteiden neljä tärkeää K:ta. Kuuntele, kannusta, kysy ja kunnioita. Viidetenä hän mainitsi tärkeän kiitollisuuden. Ei huonoja nämäkään.

Muita arjen filosofeja olivat Hesarin lukijoiden mielestä olivat mm. rovasti Liisa Tuovinen, Helinä Siikala, Krstoduli (Anna-Leena Lampi),  Christina Andresson, Eeva Kilpi, Anne Fried, Kirsti Norkamo, Pirjo Pohjoisniemi, Tapio Kangasniemi, Irma Rautavaara, Ros Wayland, Yvonne de Bruyn, Maija Paavilainen, Pirkko Lahti ja Hilma Mikkola.

Itse en tunnista näistä kuin muutaman, mutta tärkeintähän on että kukin löytää oman ohjenuoransa elämälleen. Olipa sen kertoja itse tai joku muu.  Itse voisin listata kasan ystäviä ja tuttuja  jotka inspiroivat eläämääni jatkuvasti. Kuka olen kohdassa viittasin toisentyyppisiin esikuviini. Ihailen mainitsemieni julkishenkilöiden draivia, elämäntyötä, karismaattista persoonaa ja otetta asioihin.

Mutta kerro minulle ja muille mikä on sinun syvimmän onnellisuutesi salaisuus!